Katukuvausta ja yksityisyyttä

12_MG_5729

Edellisestä postauksesta on taas aikaa, joten yritetäänpä ryhdistäytyä. Pienen hiljaisuuden syy lienee kuvien vähäisyydessä ja nekin kuvat mitä on tullut otettua ovat menneet muuhun käyttöön …

Punaiset housut Sveitsissä

27_MG_3077

Arvet paranevat. Edellisen Sveitsi-tunnelmoinnin jatkoksi lisää ruutuja samalta reissulta. Ruutuja, joista saa ehkä hieman enemmän irti mistä koko rundissa oli kyse. Nikke “punaiset housut” Nakuttajan …

Zürich 6. helmikuuta.

7_MG_3426

Vietin viime helmikuussa upean sunnuntain kauniissa Zürichissä. Oltiin Niken kanssa ajeltu ja laskettu neljä päivää ympäri Sveitsiä ja ennen kuuden päivän uutta rupeamaa oli lepopäivän …

Fivestar prophet

5stare

Edellisestä päivityksestä on hieman aikaa niin heitetäänpäs linjoille ihan vain päivittämisen ilosta sattumalta koneella vastaan tullut kuvakolmikko viime vuoden Maata Näkyvissä -festareilta. Halliin kerkisin vasta …

Kesämuistelot III: Vesikesä 2011

18

Kesämuisteloiden kolmas osa menee vesiurheilun ihmeelliseen maailmaan. Ei voi muuta sanoa kuin kiitos loistavalle jengille jonka kanssa on saanut roikkua veneellä ja sen perässä. Se …

Kesämuistelot II: Ruisrock 2011

_MG_8753

Ulkona tuulee ja sataa, joten sisällä kelpaa puuhata kesämuistojen parissa. Julkaisuvuorossa ilman minkäänlaista kronologista järkeä on ruudut kesäjuhlasta nimeltä Ruisrock 2011. Kuvasettinä jännä tapaus, koska …

Aaltoliikkeessä

_MG_0262

FB:n poskiontelotulehduspäivityksistä päätellen kesä on auttamatta takana. On aika katsella olan yli ja muistella ainakin itselleni aika ilmiömäisen kesän merkittävimpiä hetkiä. Moni meikäläisen tunteva tietää, …

Vaasa-roadtrip

_MG_4858

Kesä on vaihtunut syksyksi, mutta ennen kuin niin pääsi taas käymään niin tuli tehtyä kesän toinen kesälomareissu. Tälläkin kertaa matka oli tärkeämpi kuin päämäärä, joksi …

Tammerfest-ilta

_MG_0817

Kesä on mennyt kovaa kyytiä ja kuvia karttunut niin paljon, että ei muista tai kerkiä puoliakaan pistää näytille. Tammerfesteillä ei tullut oikeastaan edes oltua, mutta …

Kesälomaa ja tekijänoikeudesta

_MG_5378

Tuli hetki lomailtua taas Saimaan aalloilla ja opetettua siskon tytölle voltteja. Uskomattoman rohkeasti lähti seiskaluokkalainen kahdesta ja puolesta metristä selkä edellä taittamaan. 5 minuuttia aiemmin …

Pusa hispida Saimensis II

_MG_5431

Hieman kuin alleviivatakseni edellistä norppa-postausta pitää esitellä kesän toinen lötköbongaus. Tilanne oli kuin vanhasta Suomi-filmistä: soittelin ja lauloin rantakalliolla CMX:n Pelasta Maailma:a ja lötkö mokoma …

Behind the scenes

_MG_1094

Kesä on ollut mukavan touhukasta aikaa kuvausrintamalla lähinnä omien projektien muodossa, mutta on sitä töitäkin tullut tehtyä. Projekteista ei sen enempää tässä vaiheessa, mutta kesän …

Epäonnistumisesta

wake11-2

Epäonnistuminen harmittaa. Kuvaamisessa itsellä on kaksi inhokkia: missatut tilanteet ja tekniset vahingot. Maratonkuvista puuttui se täydellinen kuva vaikka näin sen. Kamera oli kädessä, mutta häsäsin …

Paavo Nurmi Marathon

maraton-5

En ole koskaan ollut paikalla juoksutapahtumassa, joten juoksijalegendan nimikkotapahtuman osuminen vapaalle lauantaille rakkaassa Turussa oli positiivinen yllätys. Oli mukava nähdä miten tuollainen tapahtuma toimii, aistia …

Turun Keskiaikaiset markkinat

keskiaika-4

On päiviä ja tapahtumia jolloin kuvaaminen on neurattavan helppoa. Kohde tulee kuvaajalle hopeatarjottimella, näyttää hyvältä ja kerjää, että ota nyt kuva minusta. Olisikin mitä suurinta …

Juhannus

_MG_2860

Vaikka kenenkään mielestä keskitalvi ei ole ennen joulua niin keskikesää juhlitaan vallan onnistuneesti oikeastaan jo ennen ensimmäisen kolmanneksen täyttymistä. Juhannuksen varsinainen kuvasaldo jää tällä erää …

BlackMotion / Hämeenlinnan Autokoulu

_MG_2606

Jos joku ei vielä tiennyt niin Hämeenlinnan Autokoulu on tämän maan viilein autokoulu ja pojilla (koko porukka alta 30v) asenne kohdallaan. Vai mitä sanotte puljun …

“Olette vapaita!”

_MG_2209

“Olette vapaita” kaikui opettajan suusta tuoreiden ylioppilaiden kirmatessa kesälaitumille ja kohti sitä ihan kaunista elämää jossain siellä edessä. Itsellä on vapauden tematiikka pyörinyt toistuvasti ajatuksissa …

Positiivisesti suomalainen

_MG_1448

Joku ehkä tietää meikäläisen ikuisuusprojektista johon seuraavat kuvat liittyvät. Jos et tiedä niin älä anna sen haitata vaan nauti kuvista sellaisenaan. Käytiin siis kuvailemassa taas …

Pusa hispida saimensis

_MG_8648

Olen aika lailla aina viettänyt kesäni Saimaan aalloilla. Lyhempiä tai pidempiä reissuja on tullut tehtyä nyt 22 vuotta. Se on pitkä tovi meikäläisen elämää. Saimaalla …

Torilla tavataan

_MG_7933

Niinhän siinä kävi, että 16 vuoden rämpimisen jälkeen Suomi voitti jääkendon mestaruustittelin ja jos joku on vuoden -95 jälkeen muuttunut niin se on kansanjuhlat! Paljoa …